Koira voi olla lapselle ystävä, kasvukumppani, lohduttaja ja turvallinen kuuntelija. Koiran kanssa eläminen voi opettaa empatiaa, vastuullisuutta, toisen tarpeiden huomioimista ja yhteisten rajojen kunnioittamista. Samalla koira kannustaa liikkumaan, ulkoilemaan ja olemaan läsnä tässä hetkessä.

Vastuu koiran hyvinvoinnista kuuluu aina aikuiselle. Parhaimmillaan lapsen ja koiran välinen suhde voi kuitenkin antaa molemmille valtavan paljon: luottamusta, iloa, läheisyyttä ja yhdessä kasvamista. Tutkimuksissa koirien kanssa toimimisella on havaittu yhteyksiä muun muassa lasten myönteisiin tunteisiin, sosiaaliseen vuorovaikutukseen sekä ahdistuksen ja stressin lievittymiseen, vaikka vaikutukset ovat aina yksilöllisiä.

Muistelen itsekin usein omaa lapsuuttani ja sitä, miten paljon koirien kanssa touhuaminen antoi omaan elämääni. Koirien kanssa koettiin, opeteltiin, onnistuttiin ja välillä varmasti epäonnistuttiinkin. Ne olivat mukana tavallisessa arjessa, mutta jättivät samalla muistoja ja oppeja, jotka kulkevat mukana edelleen.

Koirien merkitys näkyy myös laajemmin yhteiskunnassa. Ne toimivat esimerkiksi opas-, avustaja-, etsintä-, pelastus-, virkakoira-, luku- ja kaverikoiratehtävissä. Ne voivat auttaa löytämään kadonneen, varoittaa vaarasta, tukea sairastunutta tai tuoda seuraa ihmiselle, joka muuten kokisi yksinäisyyttä.

Olen itse aiemmin tehnyt kaverikoiraohjaajana koirieni kanssa käyntejä Raahessa ja Ylivieskassa sekä satunnaisesti Oulaisissa ja Haapajärvellä. Vierailimme vanhus- ja kehitysvammayksiköissä sekä lasten tapahtumissa. Näin konkreettisesti, kuinka jo koiran rauhallinen läsnäolo, lämmin katse tai silittäminen saattoi tuoda iloa ja valoa ihmisen päivään.

Se on äärettömän tärkeää vapaaehtoistyötä. Pelkästään Kennelliiton luku- ja kaverikoirat kohtasivat vuoden 2025 aikana yli 200 000 ihmistä.

Tällä hetkellä minulla ei ole itselläni koiraa, jonka kanssa voisin tehdä kaverikoiratyötä. Onneksi monet muut tekevät – ja heille kuuluu suuri kiitos ja hatunnosto tästä arvokkaasta vapaaehtoistyöstä. Olen myös ylpeä siitä, että omissa kasvateissani on kaverikoiratoiminnassa mukana olevia koiria.

Kennelliitto palkitsee vuosittain Sankarikoiria ja myöntää kunniamainintoja koirille, joiden toiminta on merkittävästi vaikuttanut ihmishengen pelastumiseen. Myös useampi kasvattamani koira on saanut Sankarikoiran kunniamaininnan. Jokaisen tällaisen koiran ja sen omistajan tarina muistuttaa siitä, kuinka poikkeuksellisen suuri merkitys koiralla voi olla ihmisen elämässä.

Koira ei kysy ihmisen ikää, asemaa tai saavutuksia. Se kohtaa ihmisen sellaisena kuin hän on.

Koirat ovat ihmisen parhaita ystäviä – lapsille kasvukumppaneita ja yhteiskunnalle monin tavoin korvaamattomia auttajia.