Kun hallitus leikkaa järjestöiltä, se ei leikkaa paperista. Se leikkaa ihmisten arjesta.

2 000 henkilötyövuotta ei ole vain numero. Se tarkoittaa vähemmän kohtaamisia, vähemmän tukea ja vähemmän apua juuri niille ihmisille, jotka tarvitsevat sitä eniten.

Järjestöt tekevät työtä, jota ei aina nähdä otsikoissa, mutta joka näkyy ihmisten elämässä: vammaisten ihmisten tukena, mielenterveyden vahvistajana, yksinäisyyden vähentäjänä, vähemmistöjen puolustajana ja arjen kriisien keskellä.

Minulle tämä on arvokysymys. Tiedän myös oman yhdistys- ja vapaaehtoistyöni kautta, miten suuri merkitys järjestöillä on ihmisten arjessa. Olen nähnyt, miten tärkeää on, että ihminen kohdataan ajoissa eikä häntä jätetä yksin.

Politiikka ei ole vain päätöksiä kokoushuoneissa, vaan sitä, näkyykö apu ihmisen arjessa silloin, kun sitä tarvitaan.

Pyrin SDP eduskuntavaaliehdokkaaksi, koska haluan olla niiden ihmisten puolella, joiden ääni jää liian usein päätöksenteossa kuulumatta.

Hyvinvointivaltiota ei rakenneta leikkaamalla ennaltaehkäisevästä työstä, ihmisten osallisuudesta ja yhdenvertaisuudesta. Kun ajoissa saatava apu katoaa, lasku ei katoa — se tulee myöhemmin takaisin raskaampana ihmisille, kunnille ja hyvinvointialueille.

Minä haluan tehdä politiikkaa, jossa pidetään huolta ihmisistä eikä jätetä heitä yksin.

Hyvinvointia ei rakenneta hiljentämällä auttajia.

Siksi puolustan järjestöjen työtä, yhdenvertaisuutta ja oikeutta saada apua ajoissa.

Haluan olla päätöksenteossa ääni niille, joiden arki ei aina näy valtion budjettiriveillä.

Jos nämä arvot ovat sinulle tärkeitä, lähde mukaan tukemaan matkaani — tykkää, jaa ja kerro, miksi järjestöjen työ on sinulle tärkeää.

— Päivi Iivonen