Nuorten heikentyneestä tulevaisuuskosta ja mielenterveysongelmista puhutaan paljon. Syitä etsitään maailmantilanteesta, taloudellisesta epävarmuudesta, koulupaineista ja sosiaalisen median vaikutuksista – aivan perustellusti.

Liian vähälle huomiolle jää kuitenkin se, miten vanhemmat ja koko perhe voivat.

Kun perheen arkea kuormittavat toimeentulohuolet, kiire, uupumus tai vaikeus saada apua, vaikutukset eivät jää vain aikuisiin. Lapset ja nuoret aistivat kodin huolet, vaikka niistä ei aina puhuttaisi ääneen.

Vanhempien jaksamisesta puhuminen ei tarkoita vanhempien syyllistämistä. Päinvastoin. Se tarkoittaa yhteiskunnan vastuun tunnistamista.

Nuorten mielenterveyttä ei vahvisteta ainoastaan lisäämällä hoitoa siinä vaiheessa, kun ongelmat ovat jo vakavia. Tarvitsemme myös varhaista ja helposti saavutettavaa tukea:

toimivaa neuvolaa ja perhetyötä, riittäviä oppilas- ja opiskeluhuollon palveluja, matalan kynnyksen mielenterveysapua sekä turvallisia aikuisia nuorten arkeen.

Apua pitää saada silloin, kun ensimmäinen huoli herää – ei vasta kuukausien jonottamisen tai koko perheen uupumisen jälkeen.

Samalla meidän on huolehdittava perheiden toimeentulosta, työelämän kohtuullisuudesta ja siitä, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus harrastaa, kuulua yhteisöön ja katsoa tulevaisuuteen luottavaisesti.

Perheiden hyvinvointi ei ole menoerä, vaan investointi lasten ja nuorten tulevaisuuteen.

Politiikan tehtävänä on rakentaa yhteiskuntaa, jossa vanhempien ei tarvitse selvitä yksin ja jossa jokainen nuori voi luottaa siihen, että tulevaisuudessa on myös hänelle paikka.

Saavatko perheet mielestäsi tällä hetkellä apua riittävän ajoissa?