Ne kertovat siitä, mihin Orpon hallituksen leikkauslinja johtaa ihmisten arjessa: epävarmuuteen työntekijöille ja huoleen palvelujen tulevaisuudesta asukkaille.
Pohteella yt-neuvottelut koskevat koko henkilöstöä – noin 18 000 työntekijää. Alustava vähennystarve on jopa 500 henkilötyövuotta, ja tavoitteena on 30 miljoonan euron henkilöstökulusäästö vuonna 2027.
Näiden lukujen takana on ihmisiä. Hoitajia, lääkäreitä, sosiaalialan ammattilaisia, pelastustoimen työntekijöitä, tukipalvelujen henkilöstöä ja hallinnon työntekijöitä. Ihmisiä, jotka pitävät huolta meidän kaikkien arjen turvallisuudesta, terveydestä ja hyvinvoinnista.
Kun hyvinvointialueiden rahoitusta ei turvata kustannusten, palvelutarpeen ja henkilöstön työn todellisuuden mukaan, lasku siirtyy lopulta työntekijöille ja asukkaille.
Se näkyy nyt Pohjois-Pohjanmaalla yt-neuvotteluina, kasvavana epävarmuutena ja huolena siitä, millaisiksi palvelut tulevaisuudessa jäävät.
Kyse ei ole vain talouden tasapainottamisesta. Kyse on neuvoloista, hoivasta, mielenterveyspalveluista, lastensuojelusta, vammaispalveluista, päivystyksestä, pelastustoimesta ja siitä, saako ihminen apua silloin, kun sitä tarvitsee.
Orpon hallitus puhuu vastuusta, mutta vastuu ei voi tarkoittaa sitä, että peruspalveluista leikataan ja henkilöstö työnnetään jatkuvaan epävarmuuteen.
Samaan aikaan työttömyys kasvaa ja ihmisten turvaa heikennetään. Tämä ei ole kestävää talouspolitiikkaa. Tämä on lyhytnäköistä politiikkaa, jossa lasku siirretään työntekijöille, perheille, ikäihmisille, sairaille ja tukea tarvitseville.
Pohteen henkilöstö ansaitsee kiitoksen, ei jatkuvaa epävarmuutta. Pohjois-Pohjanmaan ihmiset ansaitsevat palvelut, joihin voi luottaa.
Hyvinvointialueet tarvitsevat oikeudenmukaisen rahoituksen, joka vastaa todellisia tarpeita – ei leikkauspolitiikkaa, joka murentaa palveluja pala palalta.
Nyt tarvitaan suunnanmuutos.
Ihmisten palveluista ja työntekijöiden jaksamisesta ei pidä tehdä valtiontalouden säästöautomaattia!
Kommentit
Ei vielä kommentteja. Ole ensimmäinen!
Kommentointi on suljettu tähän kirjoitukseen.